Paikallisuutiset

Sää suosi Vaskoolihiihtoa

– Saariselän olosuhteet erilaisten ulkoilmatapahtumien järjestämiseen ovat erinomaiset ja näitä olosuhteita Inarin kunta haluaa myös olla osaltaan edistämässä. Kuntana olemme iloisia, että Vaskoolihiihto kuuluu kiinteästi kevään tapahtumakalenteriin ja tuo laduille runsaasti hiihtäjiä eri puolilta maata nauttimaan laduista ja Saariselän muista virkistysmahdollisuuksista, toteaa Inarin kunnanjohtaja Toni K.Laine.

Saariselällä sivakoitiin järjestyksessään 37. Vaskoolihiihdot pääsiäisen aikaan. Vaskoolihiihtoon osallistui 422 hiihtäjää.

Sää oli mitä ihanteellisin hiihtäjäkansalle, joka pääsi starttaamaan yöpakkasen jäähdyttämälle ladulle pilvipoutaisessa säässä. Hiihtäjät lähetti matkaan Lapin Lehtikustannus Oy:n toimitusjohtaja Jari Haavisto , joka oli tapahtuman tämän vuotuinen suojelija.

Vaskoolihiihdon ladulla nähtiin myös sekä kotimaisia että kansainvälisiä talviurheilun tunnettuja kasvoja. 60 kilometrin matkalle vapaalla tyylillä lähti entinen Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Reijo Jylhä joulun punaisessa tonttuhiihtopuvussaan. Lisäksi 40 kilometrin matkan hiihti entinen huippu-urheilija Walter Steiner , joka muistetaan kaikkien aikojen ensimmäisen lentomäen maailmanmestaruudesta vuonna 1972.

Myös Inarin kunnan entistä johtoa oli tullut perinteikkäälle pääsiäishiihdolle. Voitto Tervahauta , Reijo Timperi ja Janne Seurujärvi ovat laittaneet sukset jalkaan ja ovat valmistautumassa matkaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tällä samalla porukalla olemme käyneet jo vaikka kuinka monta kertaa täällä Vaskoolihiihdossa. Pitihän se nytkin lähteä vakioporukalla rennosti hiihtäen, kertoo Test World Oy:n toimitusjohtaja Janne Seurujärvi.

Maaliviivan iloiset hymyt

Veljekset Otto ja Martti Montonen ovat tulleet Helsingistä asti hiihtämään Saariselälle. Pojat ovat päässeet onnellisesti maaliin ja kaulassa komeilevat Vaskoolihiihtojen mitalit. Pojat sivakoivat 20 kilometrin matkan.

– Oli mukava hiihtää. Muuten meni hyvin, mutta hävisin pikkuveljelle, Otto Montonen sanoo nauraen maaliviivalla.

Helsingissä pojat hiihtelevät harvoin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Mutta sitten kun ollaan lomilla, iskä laittaa meidät hiihtämään, sanoo Martti.

– Hiihtäminen on kivaa ainakin kilpailumielessä, Otto tuumaa.

– Ja silloin se on hauskaa, kun on kiva sää, lisää Martti.

60 kilometrin kärkikaksikko Villa Sunnesin Antti Kartano ja Juha Alm Rovaniemen Maratonhiihtäjistä karkasivat muilta jo hyvissä ajoin. Kaksikko saapui maaliin lähes yhtä aikaa vain 4,6 sekunnin välein. Kisan voitti Vaskoolihiihdon 60 kilometrin vapaalla tyylillä Antti Kartano ajalla 2.17.53,0. Saman matkan ykkönen perinteisellä tyylillä oli Esa Mursu Posion Pyrinnöstä ajalla 2.25.2,9.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

" Pitihän se nytkin lähteä vakioporukalla rennosti hiihtäen."

Ladun varresta suolakurkut kurkkuun

– Latu auki! Tulee!, Hiihtäjä tulee, huutavat Lions Club Ivalon väki Vaskoolihiihtojen huoltopisteellä Kiilopäällä.

Ensimmäiset hiihtäjät Kiilopään huoltopisteellä ovat 60 kilometrin kärkipään hiihtäjiä.

– Jo on nirsoa porukkaa, huoltopisteen herrat vitseilevät, kun tarjoilut eivät kelpaa.

– Kärkipään hiihtäjäporukka ei yleensä huoli juottopisteeltä mitään. Niillä on omat sapuskat. Ne hiihtää vauhdilla ohi, kertoo Erkki Martin Lions Club Ivalosta.

Erkki Martin on ollut Lions Club Ivalossa jo 46 vuotta, joten useampi vuosi on vierähtänyt myös huoltohommissa Vaskoolihiihdoissa. LC Ivalo huolehtii yleensä Kiilopään huoltopisteestä ja sen tarjoiluista. Kiilopään ravitsemushuoltopisteen pöydästä löytyy energiajuomaa, mehua, suolakurkkua, mustikkakeittoa ja appelsiiniviipaleita.

Seuraava hiihtäjä on jo tulossa. Hiihtäjä on Niko Värttiö numerolla 848, joka on hiihtämässä 60 kilometrin matkaa vapaalla tyylillä.

– Onko suolakurkkua, kuuluu jo kauempaa kysymys huoltopisteen väelle.

– Kyllä löytyy, huoltopisteeltä vastaillaan.

Ja saman tien ladun varteen tarjoillaan suolakurkkua. hiihtäjä Värttiö tempaisee kurkut kurkkuun ja jatkaa rivakasti matkaa.

LC Ivalon huoltopiste on monena vuonna saanut kehuja siitä, että he tarjoavat hiihtäjille käteen asti tarjoomukset ja reippaalla vauhdilla.

IBM

Ilmoita asiavirheestä