Kulttuuri

Yötön yö ei tuo päivänvaloa Lemmenjoen ammattikullankaivajien ahdinkoon

Kevät on jo pitkällä, ja säätiedotus lupailee täksi päiväksi Inarin länsiosiin lämmintä ja aurinkoista keliä. Yöpakkasten tekemän kantohangen pitäisi kantaa kelkkaa ja sen perässä tulevaa puukuormaa lumen päällä usean tunnin ajan. Hankikanto katoaa kuitenkin nopeasti pilvettömältä taivaalta paistavan auringon alla, joten liikkeelle täytyy lähteä aikaisin aamulla. Reissun päämääränä on viedä kuivaa polttopuuta Lapin Kullankaivajain Liiton jäsenvaltaukselle Karuojalle, sekä tutustua Lemmenjoen kultamaiden keskeisiin nähtävyyksiin. Oppaanani Lemmenjoen kultamaiden sydämessä toimii Lapin Kullankaivajain Liiton toiminnanjohtaja Kai J. Rantanen. Kultapiireissä mies tunnetaan paremmin Mullisaukkona.

” Lemmenjoki on ollut eturintama ja niin kauan kuin se on pitänyt, kaivu on ollut mahdollista muillakin alueilla. Koko ajan byrokratisoituvana ja kalliimpana, mutta kuitenkin mahdollisena ” , kirjoittaa Lapin Kullankaivajain Liiton edunvalvontatoimikunnan puheenjohtaja Antti Peronius Veikko Väänäsen toimittamassa Uhkia&isommuksia – Lapin Kullankaivajain Liitto ry 70 vuotta -teoksessa.

Vuonna 2011 Lemmenjoen ammattikullankaivuu koki kovan kolauksen. Voimaan tullut uudistunut kaivoslaki kielsi koneellisen kullankaivuun kansallispuiston alueella. Lakiuudistuksen myötä kaivospiirit lakkautettiin, eikä uusia konelupia enää myönnetty. Lemmenjoen koneellisille kullankaivajille annettiin yhdeksän vuoden siirtymäaika, joka päättyi viime vuoden kesäkuussa.

Lakiuudistuksen alkusoitot kantautuivat kullankaivajien korviin kaksi vuotta ennen lain täytäntöönpanoa.

– Uutinen iski meidän kullankaivajien naamaan kuin märkä tiskirätti. Siinä polvet notkahtivat ja taju meinasi lähteä, tolpillaan kuitenkin pysyttiin. Paljonhan Lapin Kullankaivajain Liitto teki sen eteen, että olisimme saaneet estettyä kaivospiirien lakkauttamisen ja ammattimaisen kullankaivuun alasajon. Loppuun asti me taistelimme tuota poliittista päätöksentekoa vastaan, mutta jäimme kakkoseksi, Lapin Kullankaivajain Liiton toiminnanjohtaja Kai J. Rantanen harmittelee.

Lemmenjoen kultamailta on tämän talven aikana tuotu pois seitsemän kaivinkonetta. Kansallispuiston rajojen sisäpuolelle jääneillä koneilla ei saa kaivaa kullankaivuumielessä enää kauhallistakaan kultapitoista maa-ainesta, vaan kullankaivajan tulee käyttää kaivinkonettaan vain maisemointitöihin.

– Kaiken kaikkiaan lakiuudistus oli mielestämme epäoikeudenmukainen ja perusteeton päätös. Siitä huolimatta vastuuntuntoiset ammattikaivajat ovat nyt kaivoslain ja ympäristölupamääräysten mukaisesti tasailleet ja maisemoineet valtauksiaan. Suurin osa raskaasta kalustosta on jo kuljetettu pois kultamailta, ja ensi talven aikana sieltä kuskataan pois loputkin.

Hakemukset meneillään

Rantasen mukaan suurin osa Lemmenjoen ammattikullankaivajista on hakenut vanhaa kaivospiirialuettaan uudeksi kullanhuuhdontaluvaksi. Vaikka entinen lupa olisi kuulunut koneellisen kullankaivun ympäristöluvan piiriin, niin töitä jatketaan tästedes lapion kanssa.

– Suurin piirtein 98 prosenttia koneellisista kullankaivajista on hakenut uuden kaivoslain mukaisen huuhdontaluvan. Luulen kuitenkin, että joukosta löytyy paljon sellaisia hieman iäkkäämpiä kaivajia, jotka eivät tule itse lapiolla kaivamaan. Heillä saattaa kuitenkin olla joku sukulainen tai muu innokas uusi yrittäjä, joka jatkaa toimintaa ja perinnettä käsikaivuun merkeissä.

Rantanen muistuttaa, että käsinkaivuu on hyvin rankkaa työtä. Fyysisen työn tuoma haastavuus ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon konekaivajien täytyy orientoitua.

– Tässä on kuitenkin myös se mentaalipuoli. On varmasti vaikea hypätä kaivinkoneen hytästä lapion varteen. Kun maa-ainetta laittaa kaivinkoneella yhden kauhallisen pesulaitteesta läpi, niin aikaa menee arviolta sellaiset puolitoista minuuttia. Lapiomiehellä siinä menee yksi työpäivä. Sitä voi jo kutsua oikeaksi downshiftaamiseksi, ja se vaatii varmasti aikamoista psyykkaamista.

Elinkautinen on elinkautinen

Muutoksen tuulet puhaltavat Lemmenjoen tuntureilla, mutta jotkin asiat pysyvät aina ennallaan. Kullankaivuu on elämäntapa, ja muutamille jopa koko elämä.

– Kun katson omia päiväkirjamerkintöjäni, niin on sitä joskus tullut oltua melkein 300 vuorokautta vuodesta täällä kultamailla. Tämä on toki aikaa ennen kuin lapset syntyivät. Ja mihin kummaan sitä lapiokaivaja sai noin paljon aikaa kulutettua? Noh, aikahan vierähti tulevan kaivuukauden valmisteluihin, riekonpyyntiin ja kesämaan aikaan tietysti itse kullankaivuuseen.

– Vanhimmat kullankaivajapariskunnat viettävät vain pimeimmät talvikuukaudet sivistyksen parissa, ja painelevat sen jälkeen takaisin tunturiin. Heidän koti, ammatti ja elinkeino ovat kaikki täällä Lemmenjoella. Nyt se on ikään kuin kieroillen ja pakolla viety heiltä pois.

Rantanen ihmettelee miksei elinkautisten kullakaivajien annettu viedä elämäntyötään loppuun.

– Monien muidenkin ammattialojen ihmiset täällä Inarissa ovat ihmetelleet sitä, että miksi ihmeessä vanhojen veteraanien, jotka olivat kehittäneet kullanhuuhdonnasta ammatin itselleen, ei annettu viedä tuota arvokasta kulttuurityötään loppuun? Heidän kaivuualueensa olivat kuitenkin rajalliset, perälauta oli lyöty kiinni jo 10. huhtikuuta 1990. Eli uusia kaivuualueita näiden vanhojen valtausten jälkeen ei tässä yhteiskuntajärjestyksessä oltaisi myönnetty.

– Kun kaikki olisivat saaneet hyödyntää investoimansa alueet rauhassa loppuun, niin keneltä se olisi ollut pois? Millään tavalla se ei olisi laajentanut tätä hommaa, päin vastoin, se olisi ollut koko ajan pienenevä ja supistuva luonnon käyttömuoto täällä Lemmenjoella.

Luonnon perinteiset hyödyntämisoikeudet katoavat pala palalta

Rantanen harmittelee sitä, että jotkut paikallisyhteisöt tuntuivat olevan tyytyväisiä siitä, että kullankaivajien tulevaisuus alkoi näyttää synkältä.

– Ei sen nyt perhana niin pidä mennä. Nythän näkyy viitteitä siitä, että meidän alueen ihmisten perinteisiä luonnon hyödyntämisoikeuksia aletaan napsia pois yksi kerrallaan. Esimerkkinä nyt tuo virtavesien kalastus ja Juutuan kalastuskielto. Tämä oli sellainen asia, mikä kokosi kansan yhteen, ja meitä oli melkoinen määrä osoittamassa mieltä Juutuan törmällä räntäsateessa. Asia sai paikallisten osalta niin paljon vastustusta, että se peruttiin. Tämä on se oikea tapa toimia.

– Toinen mistä on puhuttu jo vuosikymmeniä, on paikallisten vapaa metsästysoikeus kansallispuistoissa. Nyt asia on taas ilmoilla UKK:ssa tapahtuneen erittäin valitettavan yksittäistapauksen vuoksi. Aihe ei ole tapetilla pelkästään tuon ikävän tapaturman seurauksena, vaan kyllä sitä on koeponnistettu ja siitä on keskustelu aikaisemminkin. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun kansallispuistoissa tapahtuvaa paikallisten metsästysoikeutta alettaan ajamaan alas.

Rantanen näkee metsästyskeskustelussa paljon yhtäläisyyksiä Lemmenjoen ammattikullankaivuun alasajoon.

– Tämä on aivan samanlainen eduskunnan ponsi, entä kullankaivuun säilyminen Lemmenjoen kansallispuistossa. Meidän kaikkien täytyy muistaa, että nämä asiat eivät ole kiveenhakattuja.

Kolmas paljon keskustelua herättänyt asia on hirvenpyyntilupien myynti eteläläisille.

– Kaikenlaisia kommentteja aiheesta on kuulunut tässä parina syksynä, ja ne kommentit eivät todellakaan ole kaikki olleet positiivissävytteisiä...

Kun rajoitus kohdistuu esimerkiksi metsästykseen, niin myös kalastajien, kelkkailijoiden, kullankaivajien ja muiden luonnonhyödyntäjien tulisi seisoa kaikkien yhdessä rintamassa rajoituksia vastaan.

– Ei kannattaisi taputtaa karvaisia käsiä, kun jollain muulla elinkeinolla menee huonommin. Kun oikeuksien rajaaminen kohdistuu pieneen luonnonhyödyntäjäryhmään kerrallaan, niin asiaan ei kiinnitetä laajemmin huomiota. Aina vain se yksittäinen intressiryhmä nostaa asiasta meteliä, vaikka kaikkien Ylä-Lapin luonnonhyödyntäjien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen. Tässä sitä vain tuijotetaan lyhytnäköisesti sitä omaa tonttia, ja pidetään sormia ristissä, kun salama nyt ei tällä kertaa sattunut osumaan siihen puuhun jonka alla itse on piilossa.

– Myös perässäajo-oikeus on viime vuosien aikana näpsäisty kuin varkain pois. Eli vieraat eivät enää tänä päivänä saa kulkea moottorikelkalla meidän perässämme, jos ajelemme esimerkiksi erämaahan pilkille. Ei ole niin kaukaa haettu ajatus sekään, että poroelinkeinollekin alkaa esimerkiksi tulla jotain aseenkantoon liittyvää rajoitusta, Rantanen lisää.

Kaiken aikaa kasvava hintalappu

– Onhan tämä nyt selvästi nähtävissä, että tätä menoa kaikki luonnonhyödyntäminen menee entistä byrokraattisemmaksi ja kalliimmaksi. Niin hullua kuin se onkin, niin mehän olemme nyt onnellisia siitä, että saimme virtavesiimme maksullisen kalastusluvan. Maksamme siis nykyään siitä, että saamme kalastaa vesistöissä, joista olemme iät ajat saaneet nauttia ilmaiseksi.

– Etelässä on oopperatalot ja kansallisteatterit. Meidän kulttuuriimme kuuluu kalastaminen, metsästäminen ja muutenkin luonnon hyödyntäminen.  Kohta ei varmaan saa olla edes liian karkeat maastokengät jalassa, kun lähtee polkua pitkin tutustumaan Lemmenjoen kansallispuistoon...

Rantasen on tänä päivänä vaikea kuvitella, että miltä Lemmenjoen kullankaivuun tulevaisuus tulee näyttämään.

– Tämä mietityttää minua suuresti niin kullankaivajana, kuin Lapin Kullankaivajain Liiton toiminnanjohtajanakin. Ammattikullankaivuun teurastus oli niin dramaattinen isku, että moni kaivajaveteraani heitti pyyhkeen kehään jo tämän vajaan kymmenen vuoden siirtymäjakson aikana. Ja pelkästään sen vuoksi, kun tämä touhu on mennyt niin kalliiksi ja byrokraattiseksi, että he eivät enää jaksaneet värkätä.

– Se mitä ammattikonekaivajat tulevat tekemään jatkossa, ja kuinka pitkään he jaksavat jatkaa lapion varressa, jää nähtäväksi. Joku arveli, pelkäsi ja ennakoi, että Lemmenjoella tulee olemaan samalainen meininki, kuin 50-luvun kullan markkina-arvon romahtamisen jälkeen – Lemmenjoen kultamailla ei olisi kuin kourallinen kaivajia ja kultaperinteen ylläpitäjiä. Ja ketä tämä palvelisi?

Lue myös: M iten kevät etenee Lemmenjoella?

Tilaa oma Inarilainen tästä !

”Rantanen näkee metsästyskeskustelussa paljon yhtäläisyyksiä Lemmenjoen ammattikullankaivuun alasajoon.”

”Kullankaivajien, metsästäjien, kotitarvekalastajien, ja kaikkien muiden inarilaisten luonnonkäyttäjien, pitäisi seisoa yhdessä rintamassa etelästä tulevia rajoituksia vastaan.”