Urheilu

Kahden naisen eeppinen pyöräilyseikkailu arktisissa olosuhteissa – Elina Gustafsson ja Susani Mahadura ajoivat Inarijärven rannalta Nordkappiin

Jaksaisitko sinä polkea keskikesällä polkupyörällä Helsingistä Kuopioon? Entä miten marraskuun arktisissa olosuhteissa Inarista Nordkappiin?

Saavumme päätoimittaja Jaakko Peltomaan kanssa Porsangerin vuonon pohjukassa sijaitsevaan Lakselvin kylään. Vattanpohjassa kurnaisee sen verran kovaan ääneen, että lounaalle on päästävä – mutta minne? Ajelemme pitkin Lakselvin kapeita kyläkatuja ja silmäilemme rakennuksia sillä mielin, että missähän meidät ruokittaisiin. Siinä samalla vastaamme polkee läskipyörillä kaksi kovaan ääneen nauravaa naista, Elina Gustafsson ja Susani Mahadura. Naiset olivat matkalla Nordkappiin. Haastattelua ei vielä Lakselvissa ehditä tekemään, mutta Inarilainen sai naiset kiinni puhelimella seuraavana iltana.

Miten ihmeessä kaksikko on eksynyt noin kauas kotoa?

– Laitoin Ellulle alkuvuodesta Instagramissa viestiä, että olisiko hän kiinnostunut lähtemään kiertämään maapallon polkupyörällä? Elluhan vastasi heti samalla sekunnilla, että ”Lets go!”, toimittaja ja elokuvaohjaaja Susani Mahadura taustoittaa.

Gustafsson ja ja Mahadura eivät suinkaan polje maailman ympäri ”yhdeltä istumalta”, vaan he ovat pilkkoneet reissun pienempiin osiin – naiset valloittavat maapallon pyörän selästä käsin yksi etappi kerrallaan.

– Kesällä poljimme kuudessa päivässä Helsingistä Rovaniemelle, ja nyt marraskuussa ajamme viidessä päivässä Inarista Nordkappiin. Seuraava etappikin meillä on jo mielessä, mutta sitä emme aio vielä paljastaa. Sen verran voimme kuitenkin kertoa, että seuraava reissukin tulee olemaan eeppinen!

Luomuläskeillä polkeminen arktisissa olosuhteissa ei ole mikään helppo nakki. Miten kaksikko valmistautui matkaamaan Inarijärveltä Jäämerelle?

– Me otimme tälle reissulle huoltoauton mukaan. Huoltoauton puikoista löytyy kivenkova kaksikko, jokatoimimies ja pyöränhuoltoekspertti Sami Martikainen ja ivalolaislähtöinen kameravelho Oskari Ranta. Päätös huoltoautosta tehtiin aivan siitä syystä, että täällä voi päivän aikana sataa helposti sen 30 cm lunta, aivan kuten meille tällä reissulla kävikin, Mahadura kertoo.

Toinen huomioitava asia on pukeutuminen.

– Meillä on mukana kaksi erilaista merinovillakerrastoa, ohkaisempaa leudolle kelille, ja paksumpaa pakkaseen ja lumimyräkkään. Tällaisella reissulla kilometrejä on saatava joka päivä plakkariin, ja sen vuoksi huoltoautosta löytyy myös sadevaatteet ja toppakamaa, Gustafsson listaa.

Monet ovat kysyneet naisilta somessa, miksi he lähtivät reissuun juuri luomuläskipyörillä. Gustafssonilla on kysymykseen lyhyt ja selkeä vastaus:

– Kun taivaalta tippuu 30 cm lunta niskaan, niin siinä ei kapearattaisella pyörällä tehdä yhtään mitään.

Mahaduralle läskipyörä on ollut aivan uusi aluevaltaus.

– Kun mä ensin kuulin, että lähdemme reissuun fatbikellä, niin jännittihän se hieman. Mutta tällä reissulla kun on polkenut peilijäässä olevalla tiellä, ja pyörästä on silti löytynyt pitoa, niin en kyllä ihmettele tätä valintaa enää yhtään.

Kaksikolle oli alusta asti selvää myös se, että kilometrit taitetaan ”kauramoottorin” voimalla.

– Onneksi Ellu on entinen huippu-urheilija, niin hän on pitänyt huolen siitä, että minulla pysyy energiat tarvittavalla tasolla. On ollut ihmeellistä tajuta, miten tää ihmiskeho toimii. Jos haluaa polkea 100 kilometriä päivässä, niin sun täytyy käytännössä syödä koko ajan, tai sitten se kauramoottori sakkaa.

– Sen olen myös oppinut, että täytyy vain lähteä rohkeasti haastamaan itseään.

Niille, jotka suunnittelevat ensi kesäksi pitempää polkupyöräreissua, Gustafssonilla on yksi vinkki:

– Reissuja kannattaa tehdä seikkailumielellä, ei veren maku suussa. Ottakaa se polkeminen nautinnon kannalta, se on parhaimmillaan hyvin meditatiivista. Ja en voi tarpeeksi painottaa herkkujen ja kahvitteluhetkien tärkeyttä, pitkillä matkoilla munkkeja saa syödä just sen verran kuin haluaa!

Osan öistä naiset ovat viettäneet tienposkessa telttaillen, mutta mukaan on mahtunut myös rentouttavia hotelliöitä.

– Minä halusin yllättää tämän meidän tiimin ja varasin kahdelle viimeiselle päivälle mukavan mökin. Ja tekeehän tämä neljän seinän sisällä oleminen hyvää, varsinkin kun saavuimme tänne majoitukseen melkoisesta myrskystä. Tänään satoi vaakatasossa märkää lunta monta tuntia putkeen, Gustafsson nauraa.

– Tänään tuo tuuli yltyi melko myrskyisäksi, ja jos meillä ei olisi ollut tuota huoltoautoa, jonka peesissä pääsimme ajamaan, niin matkanteko olisi lyssähtänyt siihen, Gustafsson jatkaa.

Naiset kertovat, että yhdessä vaiheessa keli meni niin rajuksi, että he joutuivat kaikin voimin pitämään pyöriään – ja itsejään pystyssä. Siitäkin selvittiin, ja minkäs muunkaan kuin huumorin kautta.

– Parastahan tässä oli se, kun itseä ärsytti aivan tajuttoman paljon, niin sitten kuulin siitä minun edeltä kuinka Ellu huusi täyttä kurkkua vastatuuleen ja lumisateeseen, että ”TÄÄ ON PARASTA”. Eihän siinä sitten itsekään voinut enää muuta tehdä kun nauraa ja painaa eteenpäin, Mahadura huokaisee.

Elina Gustafsson ja Susani Mahadura nostavat yhteisöllisyyden yhdeksi pyöräilyreissujensa kulmakiviksi.

– Olemme kuin pieni perhe, joka on tällaisella hieman extrememmällä seikkailulla. Mihin kaikkeen me ihmiset pystymmekään, kun toimimme yhdessä tiiminä ja ystävinä?

– Voin sanoa käsi sydämmellä, että tämä on ollut yksi elämäni parhaista reissuista, vaikka tuo mun pyörä lähtiki melkein lentoon, ja pari ärräpäätäki lensi sinne lumimyrskyyn, Mahadura myöntää.

– Reissun pahimmat ylämäet löytyivät Inarista. Heti ensimmäisen 10 kilometrin jälkeen sitä oli jo aivan loppu. Norjan mäet ovat olleet noihin verrattuna helliä ja lempeitä rakastajia.

Vaikka matka on ollut fyysisesti raskas, on se tarjonnut upeita elämyksiä, jopa oivalluksia. Varsinkin ystävälliset paikalliset ja lappilainen vieraanvaraisuus ovat tehneet pyörillä liikkuvaan kaksikkoon vaikutuksen.

– Pohjoisen asenteesta puhutaan, ja on hienoa nähdä, kuinka ihmiset tukevat täällä toisiaan. Verrattuna Helsinkiin, jossa ihmiset voivat olla kiireisiä ja etäisempiä, Lapissa kohtaa enemmän lämpöä ja yhteisöllisyyttä. Lapin asukkaat tekevät matkasta enemmän kuin pelkän reissun.

– Kun mä tulin Rovaniemelle, niin mulla oli siinä aamuseitsemältä viiden tunnin odotteluaika ennen kuin bussi lähti kohti Inaria. Ulkona oli -6 astetta pakkasta, ja ehdin jo vähän tuskastella, että mihin minä oikein menen kuluttamaan aikaa.

Kohta eräs rovaniemeläinen pariskunta puksutteli hippibussilla paikalle ja kaappasi Mahaduran kotiinsa aamupalalle.

– Siinä he hostasivat mua seuraavat viisi tuntia, ja en voinut kuin vain ihmetellä, että kuka ihme ottaa isänpäivänä omaan kotiinsa tällaisen harhailevan helsinkiläisen. Kun kysyin heiltä asiasta, niin pariskunta sanoi vain, että ”Täällä pohjoisessa ei jätetä ketään yksin.”

Haastattelun jälkeisenä iltana Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran retkikunta saapui määränpäähänsä Nordkappiin. Matkaa Inarijärven rannalta Manner-Euroopan pohjoisimpaan maanteitse saavutettavaan kolkkaan tulee noin 400 kilometriä.