Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinoita XXXII – Monitoimimies kullankaivajana

Oheinen sarja kertoo Ivalojoen-Sotajoen alueen 1970-luvulla alkaneesta kultaryntäyksestä, sen kasvoista ja tapahtumista. Eräs tämän ryntäyksen kokeneista oli Petri ”Pepi” Vesterinen, joka monien eri työ- ja harrastuskokemusten ohella ehti elää toistakymmentä vuotta täyttä kullankaivuuelämää. Ja pääosan siitä vieläpä tämän sarjan ytimessä, Palsin Tullissa.

Jauhiaisen Matin kanssa kultamaille

Petri Vesterinen syntyi Tervossa 1957. Hän kulki jo nuorena isänsä mukana Lapissa. Petri tutustui sesonkiapulaisena Jauhiaisen Mattiin tämän puutarhassa, ja oppi hänen avustuksellaan hiomaan kiviä.

1970-luvun lopulla miehet lähtivät käymään Lemmenjoella, hiukan kultakin mielessään. Kokemuksia kullankaivuusta ei kuitenkaan saatu.

– Meille kävi niin, että jouduttiin Pellisenlaella pitkäkestoiseen ja kovaan ukonilmaan, kaikki kastui ja päätettiin lähteä takaisin kylille.

Miehet tutkivat seuraavana talvena Sotajoen karttoja, ja kesällä päädyttiin tarkastelemaan Palsiojan sormia. Jonkinlainen kullanmerkki saatiin vaskaamalla. Matti päätti tehdä valtauksen sormien alapuoliseen jänkään. Alue oli käytännössä koskematon.

Kolmena kesänä siinä etsittiin, mutta tulokset jäivät vaatimattomiksi.

– Enemmän sieltä tuli tammukoita kuin kultaa. Vaskaustaito tuli kuitenkin opittua, nauraa Pepi.

Kaivamisen määrä ja motivaatio laskivat joka kesä. Itse jänkään ei päästy, turvetta oli paksulti ja vesi tuli heti monttuun. Matin ja Pepin lisäksi mukana oli usein Jauhiaisen Jussi ja joku muu mukaan lähtenyt.

– Se oli lähinnä leirielämää viinapulloineen ja kevyttä retkeilyä.

Palsin Tulliin kaivamaan!

Kesällä 1984 Palsin Tullin rikkaan kultapaikan Pulkkisen Teuvolta ostanut Erkki ”Käpy” Kuusenmäki menehtyi Palsilla saunanlauteille. Kävyn veli Pauli sai valtauksen perintönä.

Hän sattui asumaan Siilinjärvellä samassa kerrostalossa kuin Pepi, joka oli ehtinyt saamaan oppia korukivistä ja niiden hionnasta Tervolassa ja myöhemmin Ylämaan kivikoulussa. Hän sai luvan Kuusenmäen Paulilta ryhtyä kaivamaan Palsin Tullissa.

– Pääsin sinne jo alkukesästä 1985, Pauli tuli myöhemmin. Kaivoin siinä yksin ja yhdessä Kävyltä kesken jäänyttä monttua.

Tuolloin valtauksen läpi kulki ainoa tie Korhosen Heikin perustamaan Palsin Kultalaan. Miehet kaivoivat Palsinojan ylittävän sillan vieressä, ja autoja kulki ohi vähän liiankin usein.

– Siinä joutui jatkuvasti erilaisten utelujen kohteeksi. Joskus sain sentään myytyä jonkun kultahipun. Kyselijöiden vuoksi Pepi oppi kaivamaan illalla ja yöllä, valoa kun oli.

– Saimme siitä sitten Paulin kanssa 20,5 gramman hipun. Se tuli ihan pinnasta turpeen alta. Kyllä siinä vähän aikaa ihmeteltiin ja katsottiin, hippu meni Paulille. Kaivaminenkin rauhoittui kun Korhonen talkoili 1986 uuden tien ojan pohjoispuolelta eli siitä mistä se nytkin menee.

Se oli mielekästä aikaa...

Montusta tuli kultaa reilu gramma päivässä. Suurin Pepin itsekseen saama hippu oli 3-grammainen. Hän sai asua Pulkkisen vanhassa kämpässä, joka sittemmin museoitiin.

– Olin siinä kesäkuun alusta elokuun puoliväliin, jolloin lähdin Ylämaalle kouluun. Syksyisin tein vielä viikon reissun ja panin paikat talvikuntoon.

Pepi kaivoi Tullissa vielä 1988, jonka jälkeen valtaus meni vanhaksi, ja siihen vaihtui uusia porukoita. Mm. Korhosen Taisto kaivoi tien alapuolista pankkia pienellä kaivinkoneella yhdessä Kemppaisen Jaskan kanssa.

– Olin saanut viinasta tarpeekseni ja heittänyt sen pois kokonaan. Nautin riittävästi kun sain kokea luonnon ympärilläni. Palsilla oli helppo kaivaa kun ei ollut määrättömän isoja kiviä ja turvettakin ohut kerros. Vaimoni Minnakin kävi siellä lasteni kanssa. Ja korundejakin sieltä löytyi ja kultaa oli aika kivasti kauden loputtua.

Yhtenä aamuna Pepi näki kun kanahaukka söi jänistä keskellä tietä.

– Kun se huomasi minut, niin se yritti nousta raadon kanssa lentoon, mutta putosi monttuun jatkamaan syöntiä. Ei siitä jäniksestä paljoa jäänyt.

Yhteisö alkaa hajota

Pepi koki Tullin kivaksi yhteisöksi, siinä oli alussa vielä naapurissa Lindroosin Iiro ja Elsaojalla Talviot ja Järvenpään Pekka. Iiro myi paikkansa Saajon Jussille ja Rantasen Ermolle.

– Mutta olihan siinä samalla semmoista yötäpäivää juomista. Eikä se siitä parantunut kun Hullu-Virtala osti Talvion paikan. Sillehän tuli kohtauksia ja se kulki haulikon kanssa, kunnes piipaa-auto tuli ja vei miehen pois.

– Kerran tulin autolla kyliltä ja edessä ajoi poliisiauto ja ambulanssi aina Palsin Tulliin saakka. Minä kyselemään perillä, että mitä on sattunut. Poliisi antaa ymmärtää, että mies on kuollut. Saajon Jussi istuu siinä maassa ja on kuin epileptinen, ja kävin sitten tunnistamassa ruumiin Ermoksi.

Virtala oli ampunut Ermoa kohti, ja tämä oli juossut Palsinojan uomaan suojaan. Ermo kastui ja kömpi märkänä miesten asuntoautoon. Märät housut hän riisui kaasuliekin päälle, joka toimi lämmittimenä. Siihen tippui vettä ja tuli sammui.

Yläpetillä nukkunut Ermo tukehtui kaasuun ja alapetillä ollut Jussi selviytyi nipinnapin, mutta sairaalassa hänkin oli monta päivää.

Alueella sattui kaikennäköistä onnettomuutta - kämppiä paloi, ja paloi käsiä kuumaan veteen, kaikenlaista kännisten riesaa.

– Siinä tuli aika kiitolliseksi, ettei juonut ja sai keskittyä kaivamiseen. Kannattaisi muistaa tänäänkin, että jos kultaa aikoo myös löytää, niin viinan kanssa se ei onnistu.

– Vaikka se elämä oli silloin välillä sekavaa, niin se oli kokonaisuutena ihanan sympaattista. Siellä oli Mobergin ja Palsin porukoilla hyvä yhteishenki. Niistä ajoista jäi mukava muisto.

Pepi muuttaa Sotajoelle

Pepi teki uuden valtauksen Sotajoelle Pahaojan kämpän taakse. Paikalla oli vanha kaivos, josta oli helppo aloittaa. Ensin piti heitellä kiviä kauemmaksi, jotta sai tilaa vieritellä uusia tilalle.

– Kiviä oli niin paljon, että kuutiosta ränniin meni vain 200 litraa soraa. Pohjaan oli melkein miehen mitta, mutta siellä oli sitten kohtuullisesti kultaa. Mutta siinä saattoi mennä päivä pari, kun väänteli kiviä syrjään, että pääsi sitä pohjaa putsaamaan. Suurimmat hiput siitä olivat puolitoistagrammaisia. Kaivelin siinä 1990-93.

– Me muutettiin vaimon kanssa pysyvästi Ivaloon 1989. Vedin talvisin kansalaisopiston valokuvaus- ja kivenhiontakursseja Ivalossa ja kunnan pikkukylissä. Lentoluvan saatuani lentelin palolentoja Inarin alueella.

Pepi opetti kivenhiontaa ja järjesteli mineraalipörssejä myös Tankavaaran kultaviikolla. Hän järjesti ja veti myös järjestyksessä ensimmäisen kultahuutokaupan.

– Jossain vaiheessa tuurasin Lappalaisen Jarmoa Inarin Hopean Kaunispään myyntipisteessä. Yhtenä päivänä siihen tuli Tunturin Sulo, ja se oli aika erikoisen oloinen. Se kysyi, että onko sulla täällä isompaa vaakaa. Arvasin heti, että sillä taitaa olla isomus taskussaan. Kun se näytti sen hipun, niin arvelin että tuohon täytyy varmaan olla keittiövaaka. Jostakin me löydettiin kuitenkin riittävän isoja punnuksia ja saatiin siihen noin 145 gramman paino.

Muihin tehtäviin

Kullankaivuu loppui, kun Pepi alkoi vaimonsa kanssa pitää Ivalossa pesulaa. Sitä pyöritettiin sitten kymmenisen vuotta ja myytiin pois.

– Olin täysin työuupunut, ja jouduin pitämään pari vuotta taukoa kaikesta. Sitten huomasin Inarilaisen ilmoituksesta, että Metsähallitus haki sopimusyrittäjää vuokrakämppien huoltotöihin. Siitä lähtien olen tehnyt niitä hommia. Se on ollut huippuhomma, kun saa liikkua omaan tahtiin luonnossa.

– Kullankaivuuseen en enää kaipaa, se on niin rankkaa hommaa. Nyt kun lennän palolentoja Palsinojan yli, tulee kaihoisa olo, kun paikat on niin muuttuneet, työmaita on nyt vieri vieressä.