Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinat – osa XXXI: ”Tuurin” Jussista tuli sattumien kautta kullankaivaja

Sarjassa kerrotaan 1970-luvulla alkaneen viimeisimmän kultaryntäyksen vaiheista ja henkilöistä Ivalojoen ja sen sivujokien vaiheilla. Tämä osa lähtee liikkeelle Turun liepeiltä ja päätyy muutaman kultapuron kautta pysyvästi Ivaloon.

”Oltiin uteliaita ja ostettiin vaskoolit”

Juhani ”Jussi” Salonen kävi Sotajoella isänsä ja pikkuveljensä Jukan kanssa kalastamassa ensimmäisen kerran kesällä 1970. Sen jälkeen kalareissuista tuli miltei vuosittainen tapa. Isän tilalle kaveriksi vaihtui Kuusiston Jaska. Kesäkuussa 1982 miehet lähtivät jälleen kohti Sotajokea. Automatkalla he keskustelivat alueella käynnistyneestä uudesta kultaryntäyksestä, josta olivat lukeneet lehdistä.

– Poikettiin uteliaisuuttamme Tankavaarassa ja ostettiin sieltä Lapin pajan valmistamat litteät vaskoolit. Lähdettiin sitten Sotajoen sillalta alavirtaan kalastelemaan. Heti Harrijoen suussa osuttiin sen aikaiselle Kultanelosten valtaukselle. Oli juhannus ja nämä miehet lähtivät kotiinsa Rovaniemelle ja samalla he antoivat luvan jäädä paikalle vaskaamaan. Mehän ei oltu vaskattu vielä kertaakaan, ei oltu edes nähty vaskaamista. Opeteltiin sitä siinä, ja mulla kävi heti tuuri, löysin puolen gramman hipun, muistelee Jussi.

Löytö antoi oudon mutta innostavan olon. Jussi oli jäänyt sairaseläkkeelle teurastajan virasta, Jaskalla puolestaan ei ollut töitä ollenkaan, he olivat vapaita miehiä, joita ei työ kutsunut.

Korhosen Heikki oli vasta perustanut turistihuuhdontaa tarjonneen Palsin Kultalan ja miehet kuulivat siitä.

– Me vuokrattiin sieltä viikon kaivuuoikeus ränneineen ja sen ajan pikkuinen kolmiokämppä sääskien suojaksi ja nukkumiseen. Heikki kaivoi koneella ja Kropsun Timo toimi uuden turistivaskaamon pomona. Timppa näytti meille, että kaivakaa vaikka tuosta.

Paikka sattui olemaan harvinaisen hyvä, melko hienojakoista kultaa löytyi soran välikerroksesta. Sillä kohtaa pohjakallio oli lapion tavoittamattomissa. Viikko antoi yhteensä 15 grammaa. Kropsu alkoi kutsumaan miehiä ”Tuurin pojiksi”. Palsin Kultalassa oli silloin muitakin aloittelevia vuokralaisia, muiden muassa Blomqvistin Arto, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Hullu turkulainen.

Harrioja kutsuu

Kullankaivuun mainiot alkutahdit saivat miehet innostumaan. He päättivät tehdä oman valtauksen, ja alkoivat kysellä vinkkejä. Aina avulias Kropsu neuvoi heidät kokeilemaan Toloseen laskevaa Harriojaa, josta kertoi löytyneen kivasti kultaa.

Miehet laittoivat hakemuksen kartalta katsoen vapaaseen paikkaan, ojan siihen latvahaaraan, joka laski jyrkkänä viereiseltä Ivalon paliskunnan erotuspaikalta.

Seuraavana kesänä 1983 oli paperit omaan paikkaan kunnossa. Sattui kuitenkin hyvin kolea loppukevät ja tuon aikainen tieura erotuspaikalle oli surkeassa kunnossa.

– Tultiin jo toukokuun lopulla Mobergin kämpälle odottamaan, että tie aukenisi erotuspaikalle. Tavaraa oli paljon, ja kun tie näytti jo olevan ajokunnossa, jäi auto kuitenkin kiinni mutaikkoon. Piti olla vielä yksi yö tienvarressa, naurahtaa Jussi.

Kaivuuvälineiden vieminen alas laaksoon oli oma tarinansa. Pelkästään vanha palopumppu moottoreineen painoi toistasataa kiloa, mutta siihen asennettu mopon pyörä helpotti alasmenoa. Kun tavarat oli viimein ojan varressa, ja telttamajoitus valmis, alkoi toiveikas kaivuu.

– Siinä oli vanhan miehen kaivujälkiä, ja jatkettiin siitä. Revittiin taljalla valtavia kiviä ja nostettiin niiden välistä soraa ränniin. Kultaa tuli, mutta kaikkiaan aika vaisusti, eikä mitään isompaa löytynyt, vaikka sieltä alempaa oli löytynyt hyvinkin.

Pettymyksen tunne alkoi voittaa alun yli-innostuneita toiveita. Pieni pilkka antoi hetken kivasti, mutta sekin loppui kuin seinään.

– Kolmannen kesän puolivälissä Jaska alkoi ensin ärsyyntyä, ja sitten kyllästyi ja lopetti. Minäkin päätin lopettaa kun ei siitä kaivamisesta niin työläässä paikassa yksin tullut mitään. Jaskan kanssa oli mukava kaivaa, se on rehellinen mies, ja kullanjakamisessa ei tullut ongelmia.

Pieni kertomus talkoohengestä

Seuraavana kesänä piti hakea kaivuuvälineet pois Harriojalta. Jussi pyysi talkoisiin porukkaa, ja sai haalittua mukaansa Kemppaisen Jaskan ja Talvion Pekan sekä Hyvärisen Heikin ja allekirjoittaneen Mobergilta. Kropsun Timo toi pakettiautonsa ja mukanaan luonaan Harrijoen jängässä kaivanut veistostaiteilija Pauli Lumentie.

Timppa ajoi maastoautollaan mutkitellen alas etukäteen katsomaansa ajouraa ja saatiin pumppu ja muut vehkeet vaivalla kyytiin. Kuorman painon vuoksi Talvio, Kemppainen ja allekirjoittanut kävelivät suoraa polkua myöten ylös odottelemaan autoa.

Siinähän meni aikaa ja alkoi sataa. Erotuspaikalla oli keskeneräinen kämppä, istuttiin sen suojiin. Löydettiin korttipakka ja pelattiin piittiä ja kasinoa. Pekka alkoi tuijottamaan puolivalmiiseen lattiaan jäänyttä rakoa, laskeutui kyykylleen ja hamusi käsillään pimeää. Sieltä löytyi puolikas pullo kossua. Talkoiltiin sekin tyhjäksi siinä odotellessa, ja Pekka löi tyhjään pullon paperin johon kirjoitti: ”Tulin, näin, join. Pekka Talvio”.

Tästä saattoi ajatella, että hän näin menetellen ilmoitti keneltä juotavat voi periä, mutta tosiasiassa hän halusi ilmoittaa, että oli tämänkin pullon onnistunut haistamaan ja juomaan. Imago on kallis asia.

Moberginojalla osuttiin suoneen

Jussi ryhtyi Sevonin Teuvon rengiksi hänen Mobergin kanjonissa sijainneelle valtaukselle. Uutta omaa paikkaa etsiessään hän sai Sevonilta vinkin, että yläpuolella oleva valtaus oli raukeamassa, eikä siinä oltu juuri mitään tehty lukuunottamatta 1800-luvun lopulla tehtyjä vanhoja kaivantoja.

Jussi haki siihen valtausta, ja paperit tuli paikkaan 1988. Jussi, jolla oli sairaseläke työssä loukkaantuneesta kädestään, kaipasi sen vuoksi lapiointikaveria, koetti kaivella ensin itsekseen. Mitään merkittävää ei löytynyt. Siinä oli kuitenkin koskematonta jänkää, jossa oli paikoin aika ohuesti turvetta, ikään kuin pankki turpeen alla piilossa. Jussi ymmärsi vinkistä tehdä siihen montun ja kultaa tuli heti lupaavasti.

– Menin pyytämään Sevonia kaivukaveriksi. Me saatiinkin heti eka päivänä pari grammaa, toisena neljä ja kolmantena kymmenen.

Sevon, jolla oli ollut itsellään huono tuuri vähän joka paikassa, suuttui niin lujaa, että päätti ottaa lopputilin välittömästi kun kolmannen päivän saalis välkkyi vaskoolin pohjalla. Hänhän oli paikan Jussille vinkannut, ja omalla valtauksellaan oli grammankin löytäminen rankan työn takana.

Kultapaikan rikkauden vuoksi Jussin oli helppo houkutella itselleen renkejä. Kuusiston Jaska palasi joka kesä muutamaksi päiväksi, mutta pisimpään Jussille kaivoi Pikku-Pekaksi ristitty Pekka Fali. Yleensä Jussi pesi rännissä kiviä, ja renki nosteli maita montusta. Pankkiin tehtiin viemäri alhaalta päin ja aina 1990-luvun puoliväliin asti paikasta löytyi hyvin kultaa, se oli rikkaimpia paikkoja koko alueella.

Paras päiväsaalis oli 15,6 grammaa ja suurin yksittäinen hippu 3,6 grammaa.

Kun oma kaivuu väheni, niin vuokralaiset jatkoivat

Hipuista Jussi teetti koruja ja niitä riitti myyntiin asti. Salosen Jussin maine onnekkaana kultamiehenä kiiri laajalle. Vuokralaisiakin ilmaantui, muiden muassa Haapsaaren Joppe Pohjola-yhtiöstä perheineen vietti kullankaivajaelämää Jussin valtauksella 1990-luvun alkupuolella.

Jussi puolestaan vietti Pikku-Pekan kanssa yhden talven Australiassa jalokiviä etsien.

Eräänä päivänä Jussi kävi hakemassa Mobergin kämpän alta lähteestä vettä ja sai sieltä mukaansa uteliaan miehen. Jussi kaivoi juuri tuolloin Pikku-Pekan kanssa ja mies alkoi pestä saavissa savisia pohjakallion lohkoja. Saavi tyhjättiin ränniin ja siitä tuli keltaisenaan kultaa. Mies innostui asiasta niin, että oli sitten yli 20 vuotta vuokralaisena.

Tämä Jouko Kaivola kaivoi sitten valtavia maamääriä paikasta, josta taiteilija Veikko Rajalan isä Alpe oli 30-luvulla löytänyt jopa 17 gramman hipun. Kultaa Jouko löysi vain vähän. Mutta seuraavana vuonna lapio heilui entiseen tahtiin ja sora peseytyi rännissä.

Mutta oli Jussilla huonompiakin kokemuksia rengeistä. Muuan Rami osoittautui varsinaiseksi riesaksi ja riitelijäksi, kun kultaa ei muka tullut tarpeeksi. Ja sitten naapurin Ismo, joka oli aiheuttanut harmia Jauhiaisillekin, riiteli Jussinkin kanssa rajoista, vaikka päätyönään keskittyi lähinnä alkoholituotteiden kirjoon.

Hyvä paikka alkoi olla kullasta putsattu ja Jussin kaivaminen alkoi jäädä taka-alalle. Kun kaivospiiri perustettiin Mobergille, niin Jussi enimmäkseen valvoi muiden kaivamista. Kuusiston Jaska kävi edelleen ja Sorarannan Pentti teki oman kämpänkin alueelle. Jussi kotiutui Ivaloon ja mielistyi tupen peluuseen, jossa pärjäsikin aika hyvin.

Jossain vaiheessa Jussi hankki pystykorvanarttu Emman, joka olikin lopulta Jussin uskollisin kaveri. Se oli hyvä lintukoira ja Jussi ampui sille monta lintua.

Lopulta Emma tuli vanhaksi ja raihnaiseksi, eli jo kuudettatoista vuottaan. Se kaatui nuotioon ja poltti itseään. Jussi joutui ampumaan sen ja hautaamaan koiran leirin taakse. Hylsyä hän on säilyttänyt vieläkin, koville oman koiran ampuminen otti.

Jukka-veli jatkaa Mobergilla

Jussi viihtyi Mobergin asunnossaan myös talvella, erityisesti kevättalvella, lintuja ruokkien ja kesää odotellen. Moottorikelkalla saattoi ajaa Kutturan tielle, josta autolla Ivaloon eväitä ostamaan. Sorarannan Penan kanssa kesää odoteltiin joskus viinaakin hiukan napsien.

Lopulta, kymmenkunta vuotta sitten, Jussi myi paikkansa Terho Monoselle. Hän on pienellä kaivinkoneella putsaillut alueen kaivamattomia rippeitä, ja kuulopuheen mukaan löytänyt neljän gramman hipunkin. Jussi puolestaan alkoi viettämään talviaan Turkissa.

– Iän myötä se kullan kiilto on vaimentunut, mutta hetkeäkään en ole katunut, että tähän hommaan tulin eksyneeksi. Se on ollut mukavaa aikaa. Ikää vain alkaa olla kohta 78 vuotta, ja kunto on vähän huono. Tupakinpolttokin oli pakko lopettaa, pohtii Jussi Ivalon asunnossaan.

Jussin jälkiä myöten myös hänen pikkuveljensä Jukka hankki osan Moberginojan kaivospiiristä, Mobergin vanhan kämpän kohdalta. Jukkakin on onnistunut kaivamaan lapiolla pienen kaivinkoneen avustamana reilusti yli 100 gramman kesiä, mutta kulta esiintyy paikassa arvaamattomasti, kadoten välillä lähes kokonaan.

Kuluvan vuoden syksynäkin oli Jukka viimeisten kaivajien joukossa montullaan, joten vielä kulta kiiltää Salosten suvussa.

VESA LUHTA

Kuvat: Juhani Salosen kokoelma ja Vesa Luhta