Ihmiset 

Palsin Tullin tarinat IXXX – Suomenruotsalainen korundivalssi

Tässä sarjassa kerrotaan Ivalojoen-Sotajoen alueen 1970-luvulla alkaneen uuden kultaryntäyksen eri vaiheista.

Huuhtojat hakeutuivat myös uusille paikoille, niinpä tunnetusti rikkaan kultapuron, Moberginojan kuiviin latvahaaroihinkin etsiytyi kaivajia. Ensimmäisten joukossa sieltä löysi paikkansa helsinkiläinen Göran Backman kavereineen, joiden rännistä löytyi sittemmin maamme komeimmat korundit.

Tulin Mobergille, jäin Mobergille

Göran Backman päätyi jo nuorena Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön (myöhemmin Finnlines) leipiin. Hän ei toiminut merillä, vaan Helsingistä käsin varustamon asioita hoidellen. Sieltä hän löysi myös vaimonsa Carolan.

Göran oli seikkailuhenkinen lukien paljon kirjallisuutta ja lehtiä. 1970-luvun puolivälissä hän luki artikkelin ruotsalaisesta lehdestä Prolle ja Lasse Janssonista, jotka imuroivat kultaa Ivalojoella. Uteliaisuus kullanhuuhdontaa kohti heräsi.

Syksyllä 1978 Göran lähti ystävänsä Torsten Dahlströmin kanssa kohti kultamaita. He olivat vuokranneet Moberginojan lukkokämpän, ja pysähtyivät Tolosjoen sillankorvassa kysymään talosta tietä. Taloa asunut Hirvas-Niila innostui neuvomaan ja olisi lähtenyt näyttämäänkin paikkaa, mutta valitti jalkojensa olevan siihen liian huonot.

Pahaojalle johtava tie oli niin kehnossa kunnossa, että miehet jättivät autonsa tienhaaraan ja jatkoivat kävellen. Kartassa Mobergin kämppä oli nimetty ”metsätyökämpäksi”, ja Moberginojakin nimetty väärään paikkaan. He kävelivät vahingossa aina Pahaojan kämpälle saakka, jossa yöpyivät. Oikea kämppäkin löytyi lopulta.

Miehet päättivät käydä myös Ivalojoen Kultalassa. Polun päästä löytyi viihtyisä autiotupa sekä vanha Kultalan päärakennus. Sen sisäseinässä oli Ivalojoen kullan virallisen löytäjän Johan Conrad Lihrin kuva. Hän oli samalla Torstenin äidin isoisä, josta suvussa oli kerrottu monta tarinaa. Historia yhdisti sillä hetkellä neljä sukupolvea.

Mobergin autiotupa oli remontoitu 1976 Lapin Kultala-säätiön toimesta. Siellä vieraili usein vanhoja kullankaivajia. Eräänä päivänä Heikki Kokko istui siellä muistelemassa menneitä. Hän neuvoi Görania kokeilemaan vaskausta aivan kämpän alapuolelta, jossa oli itsekin joskus kaivanut. Ensimmäiset pienet kultahiput löytyivät.

Syntyi kiima saada oma valtaus Moberginojalle kämpän kohdalta. Se muuttui todeksi keväällä 1981. Mukana oli aluksi Torstenin lisäksi Christer Pettersson, joka jäi pian pois pitämään antikvariaattia Helsingissä.

Kultaa tuli pintamaasta jonkin verran, ja sekin oli pientä hippua.

Tukikohta aluksi KKK:n kämpällä

Göran käytti kesälomansa kahdessa osassa. Ensin hän oli alkukesästä viikon pari kaveriensa kera, mutta syksyllä hän tuli paikalle vaimonsa Carolan ja poikansa Micken kanssa. Tukikohdaksi muotoitui ns. Koulun kerhokeskuksen kämppä, korkealla Sotajoen töyräällä Moberginojan suun vieressä. Kämppä oli myöhemmin Metsähallituksen ja nykyään Cafe Gufihtarin vuokratupana.

KKK:lla oli myös sauna ja usein Backmanit kutsuivat sinne muita kaivajia. Talvion Pekka ja Liisa kävivät usein.

– Pekka ei ollut oikein ruotsin taitaja, mutta norjaa hän puhui hyvin. Torsten ja Pekka äityivät usein selittämään asioita jonkinlaisella norjan ja ruotsin sekamelskalla, muistelee Göran.

– Mekin kävime usein Talvioiden leirissä Elsaojalla. Yleensä siellä oli miellyttävää käydä, mutta joskus oli isäntäväki nukkumassa ja leiriä hallitsi aivan tuntematon porukka.

– Kerran olin yksin käymässä Pekan luona. Paikalla oli ruotsalaisen Expressen-lehden toimittaja. Hän yritti haastatella Pekkaa, mutta kielimuuri teki siitä hankalaa. Pekka pyysi minua menemään kielitaitoisena montulle ja näyttämään miten rännitys toimii. No, minä lapioin soraa ränniin ja toimittaja kyseli kaikenlaista ja otti kuvia. Maaliskuussa 1985 olin Tukholmassa töissä. Yhtenä päivänä avasin Expressen-lehden ja luin isosta jutusta että muuan Göran Backman kaivaa ammatikseen kultaa Lapissa. Talviosta ei jutussa ollut juuri sanaakaan!

Kultaa kuivasta latvauomasta

1986 valtaus oli menossa vanhaksi. Göran ryhtyi Torstenin kanssa etsimään uutta paikkaa.

– Käytimme siihen aikaa runsaasti, vaskasimme näytteitä järjestelmällisesti Moberginojan latvauomista. Lopulta tärppäsi, joka pannussa oli useita hippuja.

Paikka oli ollut aiemmin Inarin kunnan kuntalaisia varten perustamalla valtausalueella, mutta sekin oli menossa vanhaksi 1987. Uoma oli käytännössä kuiva, ja oli kaiketi siksi jäänyt muilta kokeilematta. Vieressä oli Aatos Salmisen Kopran Uskolle myymä kaivupaikka samanlaisessa latvauomassa.

Valtauspaperit myönnettiin Backmanin porukalle 1988.

– Uoman keskikohta painui syvälle. Saimme siihen kaivetuksi ison montun joka täyttyi vedellä. Pystyimme sen avulla kierrättämään pumpulla vettä, kertoo Göran Backman.

Uomaa oli helppo kaivaa. Kallio oli noin 60 sentin syvyydessä

– Kultaa löytyi selvästi paremmin kuin ensimmäisessä paikassamme. Tuntui siltä, että tämä on parasta mitä meille on kultamailla sattunut. Itse löydetty paikka ja mielekäs määrä kultaa sorassa ja kallionrakosissa.

Backmanin porukka oli suhtautunut kullankaivuuseen realistisesti. Göranilla oli tapana sanoa, että hänelle riitti kun sai ihailla pientä hippua sormen päässä vasten ilta-auringon valoa.

Kaivumäärät olivat olleet kesän mittaan pieniä ja tulos sen mukainen. Nyt kuitenkin kaivamisessa näkyi innostus. Uuteen valtaukseen tuli kolmanneksi mukaan Bjarne Lindström Kirkkonummelta.

Hän oli mukautuvainen ja riitelemätön kaveri ja sopi hyvin porukkaan.

Kuviokävelyä, korundeja ja konekaivuuta

Backmanin paikka kuului vuodesta 1995 lähtien Moberginojan kaivospiiriin, joka salli laajemman rakentamisen. Paikalle nousi kämppä, sauna ja keittokatos.

– Siihen aikaan tehtiin töitä säännöllisesti. Illalla istuttiin uudessa hienossa leirissä ja nautittiin hiukan alkoholiakin, mutta pidettiin huoli että oltiin työkunnossa aamulla, muistelee Göran.

Torsten Dahlström oli töissä laivoilla, ja siksi hänellä oli usein mukana varasto laadukkaita viinoja. Bjarne puolestaan osasi valmistaa ”Kirkkonummen vettä”. Backmanin porukka kutsuikin usein kylään naapureita Mobergilta. Silloin istuttiin nuotiolla, puhuttiin mukavia ja naposteltiin erilaisia juomia.

– Usein vieraat innostuivat tinttaamaan hiukan liikaa, ja silloin seurattiin vieraiden poistuessa ns. Moberginojan kuviokävelyä – yksi askel eteen ja kaksi kaatumatta sivulle tai taakse. Erityisesti Jauhiaisen Matti jäi tästä mieleen.

Moberginoja oli osoittautunut hyväksi korundipaikaksi. Jo 1980-luvulla sieltä oli löydetty kolme liki kananmunan kokoista kiveä.

Kesällä 1994 oli kaivuporukassa mukana myös Torstenin veli Thomas. Hän lapioi ränninsuuta auki ja nappasi siitä punaisen kiven näyttääkseen sitä Göranille. Kivi osoittautui 87-grammaiseksi laadukkaksi korundiksi ja sai nimen Kaunotar.

Kymmenen vuotta myöhemmin ränniin eksyi sitten huikea 440-grammainen laadukas sinertävä möhkäle eli Kulkuri. Kivi lienee suurin Suomesta koskaan löydetty korundi. Myöhemmin Backman myi ne molemmat, eikä ihan halvalla.

Backman oli suhtautunut konekaivuuseen nyreästi, mutta kun Myllykankaan Iigori oli kaivanut Uskon Kopran jänkäalueen Backmanin rajalle asti, niin houkutus katsoa mitä pääuomassa oli, kasvoi liian suureksi. Iigori jatkoi ylävirtaan koneineen kahtena kesänä, jonka jälkeen suo muuttui liian vetiseksi kaivaa.

Paikasta löytyi 15,6-grammainen hippu, jonka Göran sai pitää. Lapiolla oli löytynyt 1,5- grammainen ja muutamia grammaisia.

Kohti iltahetkiä

Göranin ja Carolan täytettyä 60 vuotta he pyysivät työnantajiltaan potkut. Siitä lähtien he viettivät aikaansa yhä enemmän Mobergilla.

Torsten Dahlström kuoli yllättäen 2000-luvun alkupuolella, ja Bjarne Lindström viime talvena. Kovin isku Göranille tuli syksyllä 2019 - Carola-vaimo menehtyi.

– Vielä kaksi viikkoa ennen hänen lähtöään olimme Mobergilla nauttimassa iltahetkistä. Carola oli empaattinen ihminen, joka ei alueen kaivajista moitteen sanaa sanonut. Minulle jäi vain hyviä muistoja Carolasta.

Aivan yksin ei Göran ole jäänyt. Hänen velipuolellaan Stefan Möllerillä on vaunu alueella, ja hänkin viettää perheineen aikaa usein Mobergilla. Myös Göranin poika Micke käy usein.

– Mulla on lisäksi ollut renkinä Timo Varjola, joka on todella sosiaalinen ja ahkera työmies. Itsellä on jalat vähän huonot, taisin saada koronan viime syksynä, ja se vaikutti tasapainoon. Naapurini Kopran Uskon kanssa alettiin pitämään päivittäistä yhteyttä lälläripuhelimilla, jos vaikka jompi kumpi sattuu kaatumaan. Ja myönnettäköön, että Saariselän Riekonlinna on nykyään toinen perheeni. Olen kerran viikossa siellä, luen, nautiskelen ja hoidan kontaktejani. Henkilökunta tuntee minut jo hyvin.

Göran Backman kokee myös luonnon voimakkaasti.

– Se on se joka on vienyt Mobergille jo 45 kesää. Tietysti myös kulta, korundit ja ystävät. Illat kuluu kun istuu ja katselee terassilta ympäröivää metsää. Harvalla on niin monta keloa ympärillään, se on valtavan kaunista.

Vesa Luhta

Kuvat Göran Backman